”Varautuminen kuuluu työhön: jos tekniikka pettää tai verkko kaatuu, käytetään vaikka faksia”

Varainhankinnan suunnittelija Mia Ekström muistaa ekaluokan Nälkäpäiväjulisteen ja liikuttuu työssään lähes päivittäin.

Miten selittäisit työnkuvasi 4-vuotiaalle?

Välillä ihmiset joutuvat sellaiseen hätätilanteeseen, että he tarvitsevat toisten ihmisten apua. Punainen Risti auttaa todella usein tällaisissa tilanteissa.

Jotta me työntekijät ja vapaaehtoiset voimme auttaa, tarvitaan rahaa. Sitä tarvitaan esimerkiksi avustustarvikkeiden kuten telttojen, ruoan ja vaatteiden hankkimiseen.

Työni on sitä, että pyydän ihmisiä lahjoittamaan rahaa, jotta apua voidaan antaa. Moni ihminen lahjoittaa mielellään, kunhan joku sitä pyytää. Jos kukaan sen sijaan ei pyydä heiltä, ihmisille harvemmin tulee mieleen lahjoittaa.

Työskentelen Punaisen Ristin keskustoimistolla Helsingissä. Olen vastuussa lipaskeräyksistä, joka on suosituin ja yksinkertaisin tapa lahjoittaa. Lisäksi vastaan hätäapukeräyksistä ja testamenttivarainhankinnasta.

Testamenttilahjoituksissa on koskettavaa, kun omaan kuolemaansa valmistautuva ihminen ajattelee Punaista Ristiä ja haluaa auttaa muita ihmisiä meidän kauttamme.

Miksi työsi on tärkeää?

Ilman rahaa ei kerta kaikkiaan voi auttaa, ja lahjoitukset ovat elintärkeitä. Kun joku välittää hädän hetkellä, sekin auttaa ihmistä jaksamaan ja ylläpitää toivoa.

Muistan, kun eräs mies soitti kiittääkseen vapaaehtoista. Hänen talonsa paloi noin vuosi sitten, ja hän oli tapahtuneen johdosta shokissa eikä tiennyt, mitä tehdä.

Punaisen Ristin vapaaehtoinen oli saanut tapauksesta hälytyksen ja soitti miehelle tarjotakseen apua. Hätämajoitus ja ruokahuolto olivat jo kunnossa, mutta sopivat vaatteet puuttuivat, joten miehet lähtivät yhdessä vaateostoksille ja hankkimaan välttämättömiä tarvikkeita.

Rahallisesti apu oli pientä, mutta tulipalossa kotinsa menettäneelle korvaamatonta. Lahjoitusten turvin muun muassa koulutetaan vapaaehtoisia Suomessa ja maailmalla.

Miten olet päätynyt töihin Punaiseen Ristiin?

Yhdeksän vuotta sitten Punaiseen Ristiin haettiin Nälkäpäivä-sihteeriä, ja hain työpaikkaa. Pidin Punaista Ristiä hyvänä järjestönä, ja Nälkäpäivä oli minulle ihan lapsesta asti tuttu. Muistan vieläkin, kun olin ekaluokkalainen ja koulun seinällä oli Nälkäpäivän juliste.

Samana päivänä, kun kuulin päässeeni järjestöön töihin, sain työhaastattelukutsun teatteriin, joka oli pitkään ollut unelmatyöpaikkani. Luotin kuitenkin intuitiooni ja valitsin Punaisen Ristin.

Mitä työtoverisi eivät tiedä sinusta?

Puhun niin paljon, ettei ole hirveästi asioita, joita työkaverini eivät minusta tietäisi. Asia, josta kaikki eivät välttämättä ole kuulleet on vihani vuohenputkia kohtaan.

Pihallani kasvaa vuohenputkia, ja suuri huolenaiheeni on niiden kitkeminen. Olen jopa yrittänyt tehdä niistä ruokaa. Se on kuulemma hyvää ja terveellistä, mutta tekemäni keitto maistui ihan hirveältä.

Olen myös harrastanut 20 vuotta näyttelemistä Masalan nuorisoteatterissa. 

Millainen on huono työpäivä?

Huono työpäivä on sellainen, että tekniikka pettää täysin. Varsinkin silloin, jos jossain on tapahtunut esimerkiksi luonnonkatastrofi, tekniikan pettäminen on vakava paikka.

Jos vaikkapa puhelinverkko tai netti kaatuu, emme pysty lähettämään tietoa ulos talosta emmekä vastaanottamaan sitä, eivätkä lahjoituspuhelimet toimi.

Näin on joskus käynytkin, ja tilanteeseen on pakko varautua. Tämä on tärkeä osa työtäni. Esimerkiksi kaikki tarvittavat ohjeet ja materiaalit ovat tietokoneen lisäksi paperilla ja muistitikulla.

Poikkeustilanteessa vanhanaikaiset konstit otetaan käyttöön, ja tietoa välitetään vaikkapa faksilla. 

Huonon työpäivän tekee myös se, jos esimerkiksi katastrofin keskellä kiireessä työaikaa kuluu perättömien ja valheellisten huhujen oikomiseen. 

Mikä on mieleenpainuvin tilanne tai muisto työstäsi?

Liikutun työssäni lähes päivittäin esimerkiksi lahjoittajien ja vapaaehtoisten tarinoista. Muistan, kun eräs äiti lähetti kirjeen, jossa hän kiitti vapaaehtoisiamme.

Ensiavun vapaaehtoisemme olivat auttaneet hänen poikaansa messuilla, antaneet ensiapua ja kutsuneet ambulanssin.

Äiti oli todella liikuttunut ja kiitollinen siitä, että osaavat auttajat ovat olleet läsnä.

Ensimmäiseltä työviikoltani seitsemän vuoden takaa on jäänyt mieleen vierailu Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen Kalkkuun Tampereella. Oli todella vaikuttavaa nähdä hyllymetreittäin vedenpuhdistuslaitteistoja, telttoja, hyttysverkkoja ja kenttäsairaala.

Seinillä oli valokuvia avun perille viemisestä: kuinka Punaisen Ristin saattue ajaa mutavellissä hajonneita teitä pitkin. Toiminta teki minuun todella suuren vaikutuksen. 

Lipaskerääminen on usein todella ihanaa. On hienoa kuulla lahjoittajilta: ”kiitos, että olet siinä, olenkin juuri halunnut lahjoittaa.” On koskettavaa nähdä, kuinka merkityksellistä lahjoittaminen ihmiselle on.

Haitin maanjäristyksen ajalta mieleeni on jäänyt erityisesti yksi lahjoittaja. Seisoin ulkona kovassa pakkasessa, kun nuori mies saapui paikalle polkupyörällä. Hänellä oli repussaan monta pientä muovipussillista kolikoita, jotka hän sormet kohmeessa laittoi lippaaseen.

Se oli merkityksellinen hetki meille molemmille.

Artikkelin alkuperäinen julkaisupäivä 1.8.2016