5 kokemusta – miltä vapaaehtoisuus tuntuu

Vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin selkäranka. He auttavat kriisien ja onnettomuuk­sien keskellä, ja tukevat kaikenikäisiä ihmisiä myös arjessa tai elämän kolhiessa. Mutta miltä vapaaehtoisuus tuntuu?

Ukrainasta paenneiden apuna

– Kun on iso kriisi, täytyy vain auttaa ihmisiä, joilla on vaikeaa, toteaa vapaaehtoisemme Susan Holmberg.

Tämän ajatuksen siivittämänä kymmenet Kemiönsaaren alueen vapaaehtoiset ryhtyivät viime maaliskuussa siivoamaan ja sisustamaan asuntoja, jotka kunta osoitti Ukrainasta paenneille ihmisille.

Autettujen ilo ja kiitollisuus on tuntunut valtavan hyvältä.

Nyt asuntoja on paikkakunnalla jo 17, ja niiden huonekalut ja tavarat on saatu lahjoituksina.

– Autettujen ilo ja kiitollisuus on tuntunut valtavan hyvältä ja motivoinut jatkamaan auttamista. On mukavaa olla hyödyksi.

– Paljon vapaaehtoisia on tullut mukaan auttamaan ja todella moni on kysellyt, voivatko he vielä auttaa jotenkin. Tämä tilanne on liikuttanut monia. Auttajat ovat myös saaneet vapaaehtoistehtävien myötä uusia ystäviä.

Vapaaehtoisena monikulttuurisuustoiminnassa

– Muutin Suomeen koronavuonna 2020. Aika pian hakeuduin Punaiseen Ristiin vapaaehtoiseksi ja nopeasti sain myös Porin osastosta opintoihini liittyvän harjoittelupaikan, kertoo Emily Mungai.

– Kahvila on avoin, monikulttuurinen kohtaamispaikka, kuin matkustaisit maailman ympäri samalla kun juot kupin kahvia ja pelaat dominoa. Niin hienoa! Red Cross Café on kaikille avoin, mitään rajoitteita ei ole.

Itsetuntoni on vapaaehtoisuuden myötä kehittynyt.

– Siellä ketkä tahansa voivat tavata toisiaan; nuoret ja vanhat, paikalliset ja ulkomaalaiset. Kaikilla on hauskaa yhdessä.

– Erilaisten tietojen ja taitojen karttumisen lisäksi oma itsetuntoni on työharjoittelun ja vapaaehtoisuuden myötä kehittynyt. Koen, että nyt pystyn entistä paremmin auttamaan muita.

Yksinäisten auttaja

– Kyllä se koskettaa, jos ei ole yhtään omaista, joka ehtisi käydä tapaamassa yksinäisyyttä kokevaa lähimmäistään. Silloin meillä vapaaehtoisilla ystävillä on erityisen tärkeä rooli, kertoo jo vuosia vapaaehtoisena ystävänä toiminut Päivi Uusitalo.

Se tuo paljon sisältöä elämään.

– Ystävätoiminta on säilynyt mukana elämässäni, vaikka tämän 11 vuoden aikana on tapahtunut elämänmuutoksia ja jopa paikkakunta on vaihtunut muuton myötä. Nyt toimin Hämeenlinnan ystävätoiminnasta vastaavana.

– Ystävätoiminnan kautta on mahdollista kohdata ihmisiä, joihin ei ehkä muutoin arjessa törmäisi. Se tuo paljon sisältöä elämään.

Ensiapupäivystäjä oppii jatkuvasti uutta

– Ennen kuin liityin ensiapuryhmään, kohtasin tajuttoman ihmisen kadulla. Mietin, osaanko tehdä mitään. Ihminen tuli onneksi tajuihinsa, soitin 112:een ja ambulanssi tuli. Mietin kuitenkin, että tätä fiilistä en halua. Nyt, kun olen treenannut ja tiedän, mitä teen, auttamisen kynnys on erilainen, kertoo helsinkiläinen Minna Malminen, joka toimii ensiavun vapaaehtoisena.

– Työskentelen päivisin koneen ääressä ja halusin päästä tekemään jotain konkreettista. Halusin heti käydä kaikki kurssit, että pääsen ensiapupäivystämään.

Tykkään siitä, että näen, miten ihminen saa apua.

– Nyt päivystän messuilla, konserteissa, koulujen päättäjäisissä ja muissa tapahtumissa. Toimin myös Helsingin ensihuoltoyksikössä, jonka viranomaiset hälyttävät apuun, kun tulee esimerkiksi tulipalo, kadonneen etsintä tai vesikatko.

– Tykkään siitä, että vaikka laittaisin vain laastarin, näen, miten ihminen saa apua. Minulle ei ole tullut yhtään ikävää kohtaamista, vaan kaikki ihmiset on olleet iloisia siitä, että ollaan tultu paikalle auttamaan.

– Henkistä tukea on tarvittu koronan jälkeen selkeästi enemmän, erityisesti nuorilla. Koulujen päättäjäispäivystyksissä meno on muuttunut, enää ei välttämättä ole pelkkä alkoholi kuvioissa. Toisaalta moni nuori tulee vain juttelemaan ja kertomaan, että teette hyvää työtä. On tärkeää pelkästään olla läsnä.

– Olen saanut myös uusia ystäviä. Ryhmäilloissa ja päivystyksissä on paljon porukkaa, jotka ovat olleet pitkään mukana, ja heiltä oppii aina jotain uutta.

Ruoka-apu on yhdessä tekemistä 

– Kaikista koskettavimpia hetkiä minulle vapaaehtoisena ovat olleet kohtaamiset lasten ja lapsiperheiden kanssa. Se, kun lapset pääsevät tunnustelemaan esimerkiksi hedelmiä ja paprikoita, ja innostuvat niistä ja ruoanlaitosta. Hedelmien ja vihanneksien ostamiseen ei kaikilla ole muuten mahdollisuutta, kertoo Tarja Sipilä.

Näen, miten ruoan jakaminen auttaa.

Sipilä auttaa muita vapaaehtoisia lajittelemaan kauppojen hedelmä- ja vihanneshävikkiä ruoka-apua varten Meri-Lapissa.

– Näen, miten syömäkelpoisten kaupan hävikkituotteiden jakaminen eteenpäin auttaa suurta joukkoa ihmisiä eri elämäntilanteissa, kuten ruoka-apua tarvitsevia, mielenterveyskuntoutujia, syömishäiriöitä kokevia, lapsia, nuoria ja ikääntyviä. Vapaaehtoisena pääsen tekemään terveyttä ja mielenterveyttä edistävää ja myös ennaltaehkäisevää työtä.

– Hävikkiruoan lajittelu eli ns. HeVi-blokkaus ei olisi mahdollista ilman yhteistyötä eri tahojen kanssa. Lajittelun lisäksi minua motivoi vapaaehtoisena toimimisessa sosiaaliset kohtaamiset.

– Ruoka on pitkälti yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Keskusteleminen ruoanlaiton ohessa on luontevaa: kun käsille on puuhaa, voi samalla jakaa mieltä askarruttavia asioita.